Lauantai-iltana pikkuisännän nenä alkoi vuotaa. Sunnuntaina kotonamme vallitsi räänpaisumus. Maanantaina alkoi yskä. Yö meni vielä pääasiassa nukkuen, mitä nyt ontto vinttikamarissa kaikuva yskä oli muutenkin huonouniselle äidille melko karmivaa kuultavaa.
Ja niin taas kerran odotimme terveyskeskuksen aulassa - tai käänsimme kuorma-auton keulaa takaisin aulaa kohti milloin miltäkin käytävältä. Kotona tankattu mehujään ja särkylääkkeen yhdistelmä toimi tehokkaasti, ja melkein itsekin uskoin, että ei se kipeä olekaan. Kiireelliset tapaukset menivät ennen meitä: vanha rouva, nuori poika. Ennen jatkuvasti tupakalla ravaavaa mieshenkilöä koitti meidän vuoromme. Tosin kerrankin lääkäri kuunteli, kyseli, tutki. Kurkunpääntulehduksen toteamista ehkä auttoi hieman se, että juuri ennen vastaanottohuoneeseen pääsemistä touhuaja kopsautti hampaallaan haavan alahuuleensa, ja parkui kolkon haukahtelevasti läpi vastaanottoajan.
Kotimatkalla poikkesimme ostamassa lähikaupasta kolme munkkirinkilää. Jääkaapissa odotti mummon tekemää simaa. Hengitysteitä avaavaa lääkettä saanut lapsi oli hyväntuulinen, ja kodissa vallitsevasta kaaoksesta huolimatta vappuaatto tuntui juuri oikealta.
Nyt vinttikamarista kuuluu yskimistä. Vappuyöstä tulee pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti