En ole nukkunut kolmea ja puolta tuntia pitempää pätkää kohta neljään kuukauteen. Keskimäärin nukun ehkä nelisen tuntia yössä, ja senkin pätkissä. Kolme tuntia yhtenäistä unta on jo luksusta.
Väsyttää. Joka ikinen ilta toivoo, että jos se nyt nukkuisi edes sen kolme tuntia. Ja joka ikinen yö alistuu heräilemään tunnin parin välein.
Huomaan väsymyksen karistavan kriittisyyttä. Ennen olisi ollut maailmanloppu, jos olisin pukenut isommalle tenavalle kerhossa väärät kumisaappaat. Nykyään - olankohautus. Ennen olisi miettinyt pääni puhki sitä häpeää, mikä seuraa, kun on unohtanut punnita kaupassa appelsiinit. Olankohautus, ja varsinkin jos olen yksin kaupassa, muutama tovi ihanaa olemista, kun kauppatäti käy punnitsemassa hedelmät. Olen myös unohtanut kännykkäni ostoskoriin, kaatanut kahvikuppiin piimää, yrittänyt pukea isommalle pojalle pienemmän pojan vaippaa.
Tiedän, että vielä joskus saan nukkua. Silti tunnen olevani ihmiskoe.
Rakas joulupukki, tuo meille unihiekkaa.
P.S. Ollaan mummolassa yökylässä pikkupoikien kanssa. Toivottavasti maailma näyttää huomenna aamulla muultakin kuin sumuiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti