Aamulla istun sohvalle, ihmettelen. Ei yhtään tönimistä, ei yhtään läimäisyä, ei itkua. Ei tarvitse puuttua, istun vain.
Päivä päivältä vaativampia kysymyksiä: Miksi maito on valkeaa? Onko joulupukin parta lunta? Veli sanoi guda. Mikä se guda on? Tiedonnälkä on valtava.
Kato äiti, me veljen kanssa yhdessä! Kato äiti, minä työnnän veljeä polkutraktorissa! Kuule äiti, minä tykkään teistä niin kovasti!
Näen taas otsatukan alta tuikkivat silmät. Tukka kuin sädekehä, uuvuttavan syksyn aikana venähtänyt pitkäksi. Olemme selvinneet jostain yhdessä. Olemme taas kasvaneet yhdessä.
Hetken aikaa tyvenessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti