Pikkukaveri ei viihdy traktoreita lukuun ottamatta juuri vempeleitten kyydissä - ei rattaissa, ei pulkassa, ja hyvin harvoin se suostuu polkutraktorinkaan vedettäväksi. Se haluaa työntää itse rattaita, kävellä, juosta, rypeä ojassa.
Hetken mielijohteesta tulin nostaneeksi potkurin pihamaalle. Melkein heti kaduin päähänpistoani, kun potkurin nokka osoitti aina lumikinosta päin. "Ei äiti!" raikui pimeässä. Sinnikkäästi se työnteli potkuria ja aina vain jatkoi matkaa eteenpäin, kun äiti oikaisi keulan oikeaan suuntaan.
Sitten se suostui kyytiin. Äiti sai potkia ihan urakalla vauhtia hiljaista ja pimeää tietä pitkin. Käännyttiin kotiinpäin, ja ylöspäin viettävän pihatien se olisi kyllä saanut kernaasti kävellä. "Kyytiin!"
Ja uudestaan. Pulinasta päätellen tien päässä asuu joulupukki. Joulupukki tuo Salama-auton, mönkijän, traktorin, sukset.
Ja lopulta äiti puskee potkurin toistamiseen kotimäen päälle.
Tätä huomenna lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti