Kerrankin olemme menossa hyvissä ajoin nukkumaan.
"Onko pupu mukana?"
Poika taisi ottaa pupun päiväunilta herätessään mukaan alakertaan. En hennonut pakottaa sitä jättämään pupua sänkyynsä, kun heräsi taas kiukkuisena. Jossain alhaalla se siis on. Jään vahtimaan, ettei pienempi poika syöksy pää edellä sängyltä lattiaan. Isompi alkaa juosta ympäri yläkertaa.
Pupua ei löydy. Käyn vielä itsekin tekemässä kierroksen alakerrassa, mutta pupu pysyy kadoksissa. Sieppaan matkaani toisen unirievun, ja toivon pojan kelpuuttavan sen unikaveriksi.
"Missä punanen pupu?" poika kyselee. Lopulta se suostuu iltasadulle, kun lupaan, että äiti löytää kyllä pupun ja tuo viereen nukkumaan. Lukemisen jälkeen se ei huoli toista uniriepua.
Pienempi poika nukahtaa sänkyynsä. Isompi pyörii sängyssään, eikä saa unen päästä kiinni. Lopulta se tulee sängyn laidalle norkoilemaan. Nostan pojan viereeni - virhe. Se raivostuu siitä, ettei saanut itse kiivetä sänkyyn. Lopulta saan pojan taivuteltua jäämään isänsä kainaloon ja lupaan etsiä pupun.
Traktoritallissa? Ei. Vaippakorissa? Ei. Lehtikorissa? Ei. Sohvan takana tai sohvatyynyjen alla? Ei, sohvatyynyjen alta löytyy hukassa oleva sukka. Olohuoneen lelukorissa? Ei se siellä voi olla, kun nämä lelut eivät ole olleet suosiossa. Vilkaisen kuitenkin laatikkoon, ja päällimmäisenä on nukke. Hetkonen, pienempi poika telmusi nuken kanssa päivällä. Kaivelen laatikkoa, ja siellähän se kaivattu pupu onkin! Voitonriemuisena kiipeän yläkertaan.
Poika ottaa pupunsa. Se pyörii vielä pitkään, mutta lopulta uni voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti