Viimeksi ne pyöräilivät maltillisesti, pysyttelivät melko kaukana meistä. Poika oli niistä uteliaan kiinnostunut, mutta pysähtyi aina omalla pyörällään paikalleen, kun isompi pyörä ajoi ohi.
"Missä ne lapset on?" poika kysyy heti kun saavumme leikkikentälle. Saamme kuitenkin tutkia leikkikenttää rauhassa ja käydä urheilukentällä ihmettelemässä ruohonleikkureita ennen kuin kalkatus alkaa kuulua.
Ne eivät kiinnitä meihin juuri huomiota, kun ajavat ohitsemme. Leikkikentän liepeillä ne pysähtyvät. Lapsi unohtaa, että oli menossa liukumäkeen: se suuntaa potkupyörällään yllättävän rohkeasti suoraan isompia pyöriä kohti. Tyttö ajaa edelleen maltillisesti; poika sen sijaan huomaa 2-vuotiaan mielenkiinnon. Huomaan silmiin nousevan innokkaan pilkkeen, kun isompi poika näyttää, miten pyörällä keulitaan. Tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Potkupyörän keula nousee ilmaan, kerran, kahdesti.
Isommat lapset suuntaavat koulurakennuksen toiselle puolelle.
"Äiti, mennään hämähäkkikeinulle!" poika huutaa ja menee jo kaukana. Se pysähtyy katselemaan, kun iso poika kiihdyttää pyöränsä rampille ja kohta hyppyyttää pyörän portaita ylös. Tätä lapsi ei sentään lähde kokeilemaan - ainakaan tällä kertaa.
Lopulta tyttö saa houkuteltua innokkaalle yleisölle selvästi taitojaan esittelevän pojan lähtemään muualle. 2-vuotias katsoo pitkään lasten perään oman pyöränsä selästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti