Pukki kolkuttaa ovelle. Lapset syöksyvät eteisen ovelle vastaan. Tarkkailen isomman reaktiota: ujosteleeko? Ei, tervehtii reippaasti. Hyvä! Pukki käy peremmälle, istuu kiikkustuoliin.
Pian joka puolella on lahjapaperinkääreitä. En pysty taaskaan perässä, mistä paketista paljastuu mitäkin. Arvailen lahjojen alkuperää. Välillä riemunkiljahdus: "Dumpperi! Ryhmä Hau -auto! Pulkka!" Lahjakitarasta katkeaa kieli. Välillä myhäilen tyytyväisenä: kiva, ei tarvitse itse hankkia lapsille lisää pitkiä kalsareita ja yökkäreitä, kiitos äiti.
Yritän saada kiinni lasten ilosta. En kuitenkaan pääse irti tunteesta: tässä se taas oli, kaoottinen hetki lahjapaperien repimistä. Vasta illan myötä alavire hellittää: Isoimmat paperiroskat siivottu. Tonttukaksikko hoilaa rapussa kitaran kanssa: Ei itkeä saa, ei meluta saa, sopu on paljon mukavampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti