Pojan kummitäti viettää kesälomaa. Tottahan pojalle on esiteltävä äidin lapsuudenmaisemia, kun tarjoutuu mahdollisuus. Aamulla hetken päähänpistosta ajelimme kylään.
Pian äiti ei kelpaa mihinkään. Vihreää polkutraktoria työntää - "täti!"; mopoa (joka edelleen kulkee joka paikkaan auton kontissa) saa kantaa vain - "täti!" Puolivahingossa alan itsekin kutsua äärimmäisen ei-tätimäistä kummitätiä tädiksi. Ehkä täti antaa armon käydä oikeudesta: lapsi itse valitsi tämänkin nimityksen.
Pojan on ehdottomasti nähtävä jokiranta. Tosiuimarit oppivat uimaan virtaavassa vilpoisassa vedessä, ja ikimuistoisimmat ahvenet ovat nousseet samoilta rantaliepeiltä. Äiti laittoi madon koukkuun, täti otti kalan koukusta. Niljakas, sätkivä kala on edelleenkin inhottavimpia asioita maailmassa. Kummitädillä todennäköisesti riittää jo rohkeus laittaa mato koukkuun.
Puolen kilometrin matka pellon poikki on sanalla sanoen ikimuistoinen. Mopo täytyy ottaa mukaan, mutta mopolla ajaminen ei pellolla onnistu. Mopo täytyy kantaa: "Täti!" Puolet matkasta poika jaksaa kävellä omin jaloin. Sen jälkeen poika haluaa syliin: "Tylli! Täti!" Äiti ottaa mopon. "Ei! Täti!" Kummitädin kädet loppuvat kesken, mikä ei jälkikasvulle ole lainkaan mieliksi. Äiti ei saa koskea mopoon. Lopulta lapsi raivoaa keskellä peltoa.
Kiukku kuitenkin vähitellen laantuu rannassa. Onkimista harjoitellaan pitkään ja hartaasti. Kalat tosin pysyvät takuuvarmasti vastarannalla, sen verran tehokkaasti onkivavan kärki paukuttaa veden pintaa.
Kotona poika nukkuu poikkeuksellisen pitkät päiväunet. Ensimmäisenä pinnasängystä kuuluu kysyvästi: "Täti?" Välipalan syöminen onnistuu vasta sitten, kun äiti keksii näyttää puhelimesta onkikuvia. Täti pyörii mielessä vielä yöunille nukahtaessakin.
Ehdottomasti maailman paras täti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti