Unipussi hankittiin, kun isompi poika oli reilun puolen vuoden ikäinen. Yöt kävivät levottomiksi, ja pussi rauhoitti liikkuvaista nukkujaa jonkin verran. Tunnin välein -herätykset vaihtuivat pariin kolmeen herätykseen yössä. Kesän kynnyksellä, vähän ennen pikkuveljen syntymää pussi sai hetkeksi jäädä odottamaan uutta käyttäjää.
Pienempi poika sai unipussin heti kun oli siihen riittävän isokokoinen. Edessä pitkä kylmä talvi, pussissa lämmin nukkua. Kesänkin pienempi nukkui pussissa. Tuli uudelleen syksy, edessä pitkä kylmä talvi: eiköhän tuo vielä toisenkin talven pussissa nukkune, lämpimässä
Ei. Iltavirkumman pienemmän nukkumaanmenot ovat villimpiä. Se ei enää rauhoitu kuuntelemaan kirjaa; se ei vielä rauhoitu kuuntelemaan kirjaa. Unipussin olkanepparit napsahtavat auki, ja edessä on taas pitkä taistelu pukea pussi päälle.
Edellisen yön pussi roikkui pinnasängyn laidalla, odotti. Yö sujui rauhallisesti, muutaman kerran nostin vauvapeiton takaisin nukkujan päälle. Muistin, miksi isompi on nukkunut jo kauan aikuisten täkin alla. Tuumin, että joulupukki voisi tuoda pari uutta, lämmintä täkkiä.
Yhdestä saumasta jo kömpelösti kokoonkursittu unipussi kiertää pyykkikoneen kautta laatikkoon, johon on säilötty muutamia muistoja: parit pienenpienet yöpuvut, ensimmäiset kengät, pinnasängyn reunapehmuste. Näin suurta haikeutta en ole aiemmin kokenut: minulla ei ole enää vauvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti