Viitta opastaa metsään vievälle polulle, sadan metrin päässä on itkukivi ja vanha kalmisto. Lapset lähtevät juoksemaan polkua, isompi edellä.
Pienempi kyykähtää polulle. "Onko se tämä?" se kysyy ja taputtaa polulla olevaa kiveä.
"Ei ole se. Mennään vielä eteenpäin."
Isompi kantaa minulle käpyjä ja risuja. "Äiti, kanna nämä aarteet."
Mäen rinteessä pienempi kyykähtää taas. "Onko se tämä?"
"Ei ole sekään. Mennään vielä vähän eteenpäin."
Mäen päältä löytyy iso kivi ja risti.
"Onko tämä hautausmaa?" isompi kysyy, kun lähdemme takaisin autolle.
"Tämä on ollut hautausmaa joskus kauan sitten."
"Miksi ei enää?"
En osaa vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti