Maanantai: Kivoja vieraita, katon maalausta. Iloa, naurua. Kotipäivä.
Tiistai: Aamu lähes tauotonta itkua. Hoitopaikkaan jää itkevä lapsi.
Keskiviikko: "En mene tänään hoitoon", kuuluu aamulla yläpetistä. Kohta se kuitenkin unohtaa hoitopäivän: itku alkaa vasta, kun pitää lähteä kotoa. Automatkan se itkee. Hoitopaikassa itku tarttuu pienempäänkin.
Torstai: Poika on mietteliäs, istuu kotipihassa polkutraktorin selässä. Ei jatkuvaa sähellystä. Opin parissa tunnissa paljon lapsestani ja itsestäni. Se ymmärtää: hoitoon on pakko mennä, eikä siihen voi vaikuttaa. Isi tai äiti kuitenkin hakee hoidosta, tullaan kotiin. Se keksii illaksi traktoriremontin, suunnittelee, saa ajatuksesta voimaa. Jätän hoitopaikkaan kaksi iloista lasta.
Perjantai: Mustikka leviää puuron seasta ympäri keittiötä, pihamaalla on monta uutta monttua. Pilke pojan silmiin on palannut. Lähdön hetkellä aistin, että se ei edelleenkään mielellään lähtisi hoitoon. Hoitopaikan ovella se vastustelee hiukan. "Meillä on ollut tänään tosi kiva päivä", hoitaja viestittää alkuiltapäivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti